Tervetuloa käytännönläheiseen Miten seuraat yrityksesi kannattavuutta -koulutukseen!
Yrityksen kannattavuus on liiketoiminnan kulmakivi. Se kertoo, kuinka hyvin yrityksesi pystyy tuottamaan voittoa ja kattamaan kulunsa. Ilman kannattavuutta yritys ei voi kasvaa, investoida tulevaisuuteen tai edes pysyä toiminnassa pitkällä aikavälillä. Siksi on kriittisen tärkeää, että yrittäjänä ymmärrät yritystoimintasi lukuja ja seuraat säännöllisesti sen taloudellista tilaa.
Tämä maksuton koulutus on suunnattu kaikille yrittäjille ja yritystoiminnan parissa työskenteleville, jotka haluavat syventää ymmärrystään talousasioista ja saada konkreettisia työkaluja liiketoimintansa kehittämiseen ja sen ymmärtämiseen. Koulutuksen aikana käsitellään muun muassa tuloslaskelmien ja taseen tulkintaa ja sekä investointien kannattavuuslaskelmia.
Kouluttajana toimii Jenni-Mari Penttinen, joka on Elegian Oy:n toimitusjohtaja ja yrittäjä. Hänellä on kymmenen vuoden talous- ja liikkeenjohdon tausta, minkä aikana hän on hoitanut mm. rahoitusneuvotteluja aina sadoistatuhansista miljooniin. Penttinen tekee myös hallitustyötä. Hänellä on laaja koulutustausta (FM, KTM, HHJ, KITA, tohtoriopiskelija), mutta tärkeimpänä taitonaan hän pitää kykyään ja haluaan kohdata ihmisiä. Jenni-Mari vastaa Elegian Oy:n johtamisesta, kehittämisestä ja uusasiakashankinnasta.
Elegian Oy on 13 talouden ammattilaista työllistävä auktorisoitu tilitoimisto, joka tarjoaa eri kokoisille yrityksille ympäri Suomen kattavia taloushallinnon palveluja ihmisläheisellä, modernilla ja dynaamisella otteella. Yrityksen palvelut kattavat muun muassa kirjanpidon, verotukseen liittyvät laskennat ja ilmoitukset, palkanlaskennan, myynti- ja ostoreskontrat sekä taloushallinnon konsultoinnin.
OHJELMA:
Klo 8:30 – 9:00 Aamukahvit tarjolla
Klo 9:00 – 9:40 Miten seuraat yrityksesi kannattavuutta?
- Toimitusjohtaja, Partner Jenni-Mari Penttinen, Elegian Oy
klo 9:45 – 10:25 Investointien kannattavuuslaskelmat
- Toimitusjohtaja, Partner Jenni-Mari Penttinen, Elegian Oy
Klo 10:25 – 10:55, Savonlinnan kaupungin Yrityspalvelut, Itä-Savon Uusyrityskeskus ry ja SavonLuotsi Leader ry yrittäjien tukena
- elinkeinoasiantuntija Janne Tarima, Savonlinnan yrityspalvelut
- toimitusjohtaja Katja Remes, Itä-Savon Uusyrityskeskus
- Hankeneuvoja Kirsi Blomberg, SavonLuotsi Leader ry
Klo 10:55 – 10:00 Tilaisuuden yhteenveto
Koulutus järjestetään yhteistyössä Savonlinnan kaupungin Yrityspalvelut, Itä-Savon Uusyrityskeskus ry ja SavonLuotsi Leader ry kanssa.
Ilmoittaudu tästä